Kartta - Alice Springs

Alice Springs
Alice Springs on kaupunki Australian Pohjoisterritorion eteläosissa. Kaupunki on väkiluvultaan territorion toiseksi suurin, asukasluvultaan 23 728 vuoden 2016 väestönlaskennassa.

Alice Springs sijaitsee Australian mantereen keskellä ja aivan Kauriin kääntöpiirin vieressä. Kaupunki sijaitsee erämaassa, jossa lämpötilat ovat kesäaikaan korkeita. Alice Springs perustettiin 1870-luvulla Toddjoen varrelle puhelinlinjoja edeltänyttä pohjois-eteläsuuntaista lennätinlinjaa varten. Toddjoessa on vettä vain osan aikaa vuodesta, mutta tällä paikalla oli lähde, englanniksi spring. Alun perin kaupungin nimi oli Stuart. Lähde sai nimensä lennätinlaitoksen ylitarkastajan Charles Toddin vaimon Alicen mukaan ja 1930-luvulla kaupungin nimi muuttui Stuartista Alice Springsiksi.

Alice Springs on Australian kuivien keskiosien keskus, ja se oli lyhytikäisen Keski-Australian territorion pääkaupunki vuosina 1926–1931. Kaupunki on rautatien ja valtatien risteysasema, ja sen kautta kulkee lähiseuduilla kaivettuja malmeja ja kasvatettua karjaa.

Alice Springsin ympäristössä on keinokasteltuja hedelmätarhoja ja lypsykarjatiloja. Kaupunki toimii tukikohtana lentävälle lääkäripalvelulle ja harvaanasutun alueen lapsille tarkoitetulle radiokoululle, joka toimii nykyisin satelliittidatasiirron avulla.

Turistikohde Uluruun on Alice Springsistä noin 450 kilometriä päällystettyä tietä pitkin.

Vuoden lämpimintä aikaa on joulukuusta helmikuuhun, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 35,5 °C. Viileintä on kesäkuusta elokuuhun, jolloin keskimääräinen alin lämpötila jää viiden asteen alapuolelle. Sadetta saadaan ympäri vuoden, vähiten elo- ja syyskuussa.

 
Kartta - Alice Springs
Kartta
Google Earth - Kartta - Alice Springs
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Alice Springs
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Alice Springs
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Alice Springs
OpenStreetMap
Kartta - Alice Springs - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Alice Springs - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Alice Springs - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Alice Springs - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Alice Springs - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Alice Springs - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Alice Springs - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Alice Springs - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Alice Springs - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Australia
Australian lippu
Australia eli Australian yhteisö on valtio eteläisellä pallonpuoliskolla. Australia on ainoa valtio, joka kattaa kokonaisen mantereen. Australian nimi tulee latinan sanasta australis, ’eteläinen’. Australian lähivaltioita ovat pohjoisessa Indonesia, Itä-Timor ja Papua-Uusi-Guinea, koillisessa Salomonsaaret ja Vanuatu ja kaakossa Uusi-Seelanti.

Australian väkiluku oli vuonna 2018 noin 25 miljoonaa, ja se on keskittynyt enimmäkseen suuriin rannikkokaupunkeihin: Sydneyyn, Melbourneen, Brisbaneen, Perthiin ja Adelaideen. Aboriginaaleja eli Australian alkuperäisasukkaita on koko väestöstä 2,2 prosenttia.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
AUD Australian dollari (Australian dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
Naapurusto - Maa (alue)